perjantai 20. joulukuuta 2013

Ihanainen.

Minäkin sitten ihmettelyjen jälkeen hurahdin tekemään ihanaisen angora-pipon. Innostuksen ja ohjeen nappasin Kalastajan vaimo-blogista, tosin hieman mukaillen. Lankana siis Rowanin Angora Haze. 





Edes se, että pipo on ehkä maailman pehmein ei ole uskomattominta vaan se, että lankaa meni pipoon 23g. 

Untuvan kevyt ja pehmeä unelma <3

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Joulukortit.

Tykkään askarrella ja tykkään näpertää kortteja, mutta silloin kyse on suuresta määrästä (eli minun tapauksessani yli kahdesta kortista), eivät hermoni riitä. 

Niinpä ystäväni ja sukulaiseni ovat saattaneet huomata niin ystävänpäivä-, pääsiäs- kuin joulukorteissaniki tietyn yhteneväisen piirteen: yksinkertaisuus. Sen verran hyvin tunnen itseni, etten yritä edes lähteä tavoittelemaan tähtiä taivaalta. Jos kortti-idea pitää sisällään useamman kuin kolme vaihetta, on idea siinä vaiheessa kuopattu. Korttien kohdalla korostuu perusajatukseni, simppeli on parasta. (Vaikkakin näin on kenties enemmänkin realiteettien pakosta korttien kohdalla.)

Tässäpä tämän vuotinen taidonnäytteeni joulukorttien osalta. Vaiheita oli kolme ja tarvikkeina vanha kirpparilta löydetty jouluinen pöytäliina, sakset, liima ja kynät. Leikkasin joululiinasta ihat sydämet, liimasin ne korttiin ja kirjoitin sapluunan avulla tekstiksi joulu. Kortin sisälle saatoin kyllä lainata jotain perus joulufraasia ja ehkä toivottaa hyvää jouluakin...



Hieman enemmän jouluista ilmettä luomaan sujautin kortit joulunpunaisiin kuoriin, ja siinäpä se oli.

Kyllä se on vain taas todettava ainakin omalla kohdallani, että vaikka yksinkertaisuuteen tähtäsin laiskuuteni vuoksi ei lopputulos ole pöllömpi. 

Ja viestihän se tärkein on:
<3 Joulu

maanantai 9. joulukuuta 2013

Joulukukkia.

Mikäpäs olisi joulu ilman joulukukkia. Ainakin hyasintti pitää olla! Tällä kertaa hyasintin kaveriksi eksyi uusi tuttavuus sypressi, joka pönöttää tänä vuonna kuusen tilalla. 


Odotan jo innolla nenä kiinni hyasintissä, että koska se alkaa tuoksua ihanasti.



lauantai 7. joulukuuta 2013

100.

Uskomatonta! 

Totta on kuitenkin se, että tämä on SADAS blogikirjoitukseni!!!
Tässä olisi kuvasatoa edellisen kahdeksan käsityöntäyteisen kuukauden ajalta.


























Blogin pitäminen on ylittänyt kaikki odotukseni ja tulen varmasti jatkamaan täällä myös seuraavaan kahteensataan saakka.

Kiitos kaikille jotka olette klikkailleet sivuilleni, ja kiitos niille jotka ovat jättäneet kommentteja. Teidän vuoksenne tämä on niin ihanaa <3 


torstai 5. joulukuuta 2013

Joulutunnelmointia.

Koko syksy ja ennen kaikkea joulunaika on ehdottomasti lempi aikaani vuodesta. Vaikka rakastan aurinkoa ja keväällä räystäiltä tippuvia vesinoroja, on syksyssä jotakin niin lumoavaa. Ensimmäisissä pakkasissa ja lumihiutaleissa on vain sitä jotain!

En kuitenkaan ole kova joulusomistaja kotona vaikka joulun odottamisesta pidänkin. Tämänpä vuoksi kotona joulutunnelmointi jää pitkälti vain ihanien valojen varaan. Ja jos nyt totta puhutaan, niin voisin ihastella niitä valoja melkein ympärivuotisestikin...


Tähän valoinstallaation on tarvittu perinteinen valoköynnös, iso lasikulho ja joulupalloja. Pisteenä i:n päällä on äidiltä viime jouluna pikkujoululahjaksi saamani äidin itsekoristelema lasipallo. 




Valokranssi on myös äidin käsialaa. Miksipäs tätä ei voisi pitää vähän pidempäänkin ikkunassa kuin Loppiaiseen...


Niin ja tottakai parasta tunnelmaa luovat joulunakin ne iki-ihanat perinteiset kynttilät. <3




tiistai 3. joulukuuta 2013

Vanhat pellavaliinat.

Löysin kirpparilta vanhoja valkoisia pellaliinoja. Ja taas ne joutuivat saksittaviksi. Voi liina parat...


Aivan vielä en paljasta mitä näistä ihanuuksista syntyi, mutta sen verran voin kertoa että koristin valmiita töitä mustalla kangastussilla.



Nyt vain pitää muistaa ottaa kuvia tehdyistä jutuista, ennen kuin käärin ne joulupapereihin. 

maanantai 2. joulukuuta 2013

Joululaatikoita.

Viimevuosina uudeksi jouluruokasuosikikseni on muodostunut bataattilaatikko. Sen saatavuus kaupoista on kuitenkin osottautunut hyvin huonoksi. Niinpä tartuin tänävuonna härkää sarvista, ja kokkailin itse bataattilaatikkoa. Ja nam, kuinka hyvää siitä tulikaan! 




Voi olla, niin porkkana- ja lanttulaatikkoakin, joudun tekemään uuden satsin myös bataattilaatikkoa vielä ennen joulua.

lauantai 30. marraskuuta 2013

Ihanaa Marimekkoa.

Löysin Rovaniemeltä Marimekon tehtaanmyymälästä viime kesänä palakangas-pussin. Olen pitkään haudutellut, mitä niistä voisin tehdä. Ongelmana on ollut kenties se, että ideoita on ollut vähän liikaakin. Lisäksi haasteeksi muodostui se, että noin 70% paloista oli klassista unikkoa joka ei niinkään miellytä silmääni. Nyt palat joutuivat saksien alle, ja sieltä syntyi ihania tilkkuja. 



Saa nähdä mitä näistä syntyy!

torstai 28. marraskuuta 2013

Lisää tähtiä.

Huomasin, että tähtien askartelu on mitä rentouttavinta ja terapeuttisinta hommaa näin joulun alla. Niinpä niitä on syntynytkin aimo annos. Nyt askartelin tähtiä roikkumaan seinälle.



Näiden tähtien halkaisia on noin 35 cm. Ihanasti illan tullen syntyy varjoja tähtien ympärille, jotka koristavat somasti valkoista seinää ja samalla luovat lisää tunnelmaa.


Lisäksi tein pikkujoululahjaksi ystävälleni pienemmän tähden, jonka voi ripustaa vaikka ikkunaan.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Joululahjat.

Voi kuinka problemaattinen onkaan tämän hetkinen tilanne; olen ollut käsitöiden saralla ahkerampi kuin koskaan, mutta kun ne kaikki valmiit ja valmisteilla olevat työt on tonttupajan tuotteita. Tämän vuoksi lyhyt hiljaisuus on vallannut blogin.
 
En ehkä malta kuitenkaan odottaa jouluun....

tiistai 19. marraskuuta 2013

Kirjoneulonta.

Mikään ei ole ollut neulonnassa samanlainen haaste minulle kuin kirjoneulonta. Tasaisesti kerran vuodessa ajatten, että joskos nyt.
 
Näin myös tänä vuonna ja harmikseni voin todeta, että ei ole vieläkään minun ja kirjoneulonnan aika. Ei vaan luonnistu, ei!




Vaikka yritän kuinka kevyesti kuljettaa lankoja mukana, on jälki enemmän kuin epätasaista. Ehkä taas vuoden päästä voin ajatella olevani kypsempi neuoloja ja selättää kirjoneulonnan haasteen.